perjantai 16. lokakuuta 2015

Vitriinikehystys

Nyt olisi aika laittaa kuvia ensimäisestä vitriinikehystyksestäni, jonka teon aloitin viime keväällä, mutta sain sen vasta nyt syksyllä valmiiksi.

Aluksi kokosin vitriinin ja liimailin siihen kuvia, jotka sopivat siihen aiheeseen, mitä aioin vitriinin sisälle laittaa. Koska päätin laittaa vitriinin sisälle One Direction bändin jäsenillä koristellut mukit, valitsin vitriinin ulko- ja sisäpuolelle liimattavat kuvat niin, että ne liittyivät kyseiseen bändiin. Kun olin saanut kuvat liimattua paikoilleen laitoin vielä öljytempperalakan niiden päälle, jotta kuvat kestäisivät paremmin, eivätkä likaantuisi niin helposti.




Tämän jälkeen kiinnitin vitriinin taakse mustaksi maalaamani puulevyn. Levyn kiinnittämiseen käytin saranoita, jotka liimasin levyyn ja vitriiniin pikaliimalla.



Sen jälkeen leikkasin ja kasasin vitriiniin kehyksen, jonka päädyin maalaaman mustaksi, kuten myös takana olevan puulevyn. Alunperin kehys oli väriltään kultainen. Tämän jälkeen kiinnitin lasin ja kehyksen vitriiniin silmuruuveilla ja normaaleilla ruuveilla.






En laittanut vitriiniin ripustusta, sillä päätin pitäväni vitriiniä hyllyssä, sen sijaan, että laittaisin sen seinälle. Ja koska vitriinin saa avattua takaanta, voin vaihtaa sen sisälle välillä muitakin tavaroita kuin ne mukit, jotka laitoin sinne alunperin sisälle.